Itsekuri painonhallinnassa

Kirjoitin tässä taannoin kirjoituksen siitä, millainen kuva minulla on tyypillisestä laihduttajasta. Sainkin jonkin verran kommentteja asiaan liittyen, ja myös ihmettelyä siitä, miten inhoan sitä kun kuulen ihmisten sanovan, että itsekuri ratkaisee. Eikö itsekuri sitten olekaan painonhallinnan ja laihdutuksen avain? Tässäkin asiassa on varmasti kaksi koulukuntaa, ja haluaisin tuoda oman näkemykseni esille.

Jos olisin laihduttanut puolitoista vuotta pelkästään itsekurilla, en varmasti olisi tässä. En olisi laihduttanut puoltatoista vuotta, sillä itsekurini on hyvin vaihteleva, eikä ihmisen itsekurilla mielestäni ainakaan tarvitse olla juurikaan tekemistä laihdutuksen kanssa. Totta kai omaan laihdutukseeni on tullut niitä alamäkiä ihan siinä missä ylämäkiäkin, ja tälläkin hetkellä elän kautta, jonka kanssa olisi parantamisen varaa. En kuitenkaan pistä sitä itsekurin piikkiin, sillä sehän tarkottaisi sitä, että olisin reippaasti yli vuoden saanut pidettyä yllä mahdotonta itsekuria, ja se olisi muka nyt jotenkin loppunut.

Olen pikemminkin hyvin stressaavassa elämäntilanteessa ja muutoskohdassa, ja silloin joudun valitettavasti priorisoimaan ja miettimään omaa jaksamistani. Joten kuten aikaisemmin kirjoitinkin, keskityn nyt nimenomaan siihen painonhallintaan, en painonpudotukseen. Tämä ei mielestäni kieli itsekurin puutteesta vaan siitä, että elämäntapamuutokseni - vaikkakin hyvin edennyt - on vielä kesken. Se on pitkä prosessi, kenties enemmän psyykkinen kuin fyysinen, ja nyt vain keskityn tekemään parhaani ja elämään niiden muutosten kanssa, joita olen jo tehnyt. Eräs ongelmistani on edelleenkin esimerkiksi se herkuttelu silloin, kun olen kotona ja äidin kaapit pursuavat herkkuja. En kuitenkaan usko, että tätäkään ongelmaa voisi täysin ratkaista itsekurilla, sillä jotainhan siinä taustalla on oltava muutakin kuin totaalinen itsekurin puute. Jokin henkinen solmu? Muisto siitä, että lapsena poissaoloa korvattiin ruoalla? Enkö syö tarpeeksi kotona? Syönkö liian pienen aamupalan tai lounaan?

Tiedostan myös sen, että syön enemmän sosiaalisissa tilanteissa ja stressaantuneena, mutta uskon molempien liittyvän suurelta osin nykyiseen elämäntilanteeseeni - kuvitelkaa viisi nuorta naista, jotka asuvat 24/7 yhdessä, kaikilla abivuosi, jolloin stressiä usein lievitetään ruoalla. Kun ruoasta tulee stressinlievityksen lisäksi sosiaalinen ryhmäilmiö, on vaikea ilmaista eriävää mielipidettä tai ylipäätään edes haluta olla eri mieltä. Otan kuitenkin saavutuksena jo sen, että olen joulun jälkeen saanut käännettyä painon ihan minimaaliseen laskuun tai saanut pidettyä sen vähintäänkin samoissa lukemissa, vaikka se joskus heitteleekin. Sen sijaan, että keskittäisin kaiken energiani herkuttelun märehtimiseen, keskityn mieluummin opiskeluun ja ihmissuhteiden ylläpitämiseen. Olen iloinen, että painoni ei ole noususuunnassa - olen siis sisäistänyt edes jotain oikein tässä puolentoista vuoden aikana.

Mielestäni laihdutuksen tulisi koostua elämäntapamuutoksista, ja jos siihen haluaa antaa itsekurille isomman kuin pienen roolin, ei se välttämättä ole hyvä juttu. Kuinka moni oikeasti jaksaa pitää yllä ruokavaliota tai liikuntatottumuksia, joiden kantava voima on pelkästään itsekuri? Sehän tekee elämästä ihan helkkarin epämukavaa. On totta, että varmasti aloittelevilla laihduttajilla ja elämäntapamuutoksen tekijöillä itsekuri näyttelee jonkinlaista osaa painonhallinnassa, kun tehdään uusia muutoksia ja totutellaan niihin. Muutosten tulisi kuitenkin olla riittävän pieniä niin, että niitä ei tehdä kaikkia kerralla, ja että ne silti tuntuvat mukavilta. Kun ne hiljalleen omaksutaan osaksi elämää, ei siinä pitäisi itsekurilla olla enää juurikaan vaikutusta. Tähän menee ihmisestä riippuen varmasti enemmän tai vähemmän aikaa, jokainen tekee sen mihin resurssit riittävät. Tärkeää on myös muistaa, että aina ei tarvitse olla superihminen - jumituksia, hetkellisiä nousuja ja huonompia kausia on sallittua kokea ilman syyllisyydentuskia.